Verstas

Iltapäivän ajankohtaismakasiini

keskiviikkona 16.5. klo 16.05

Tänään Tampereella käynnistyy aivan uudenlainen kaupunkitapahtuma. Hämeenpuistoon sijoittuva Tunne Tampere 2012 on moderni kaksiviikkoinen lifestyle-tapahtuma, jossa on tarjolla muun muassa pop up -ravintoloita sekä päivittäin vaihtuvia teemoja. Verstaassa kevään raikkaimmasta kaupunkitapahtumasta kertovat tapahtuman tuottaja Kati Kuusisto ja varapuheenjohtaja Kai Niinimäki.

Tänään vietetään myös Tampereen seurakuntien jo neljättä kertaa järjestämää hääyötä. Miten tämä niin sanottu linjastovihkiminen on käytännössä toiminut? Ohjelmassa hääyön suosiosta kertoo seurakuntapastori Merja Halivaara.

Verstaassa tutustutaan myös uuteen Russian Libertine - Venäjän vapain mies -dokumenttielokuvaan. Elokuva kertoo kirjailija-toisinajattelija Viktor Jerofejevin vaiheista nykypäivän Venäjällä. Jussi-palkittu ohjaaja Ari Matikainen ja tuottaja Liisa Juntunen kertovat elokuvasta ja Venäjän nykytilanteesta.

Maailmanradio

Säveliä Okinawasta

keskiviikkona 16.5. klo 17.30

Viikon musiikkimatka vie japanilaisen kulttuurin sisällä sijaitsevaan omaan maailmaansa, Okinawaan. Okinawa muistetaan ehkä liiankin hyvin toisen maailmansodan aikaisesta Okinawan taistelusta, sillä pääosin saarella on kuunneltu muuta kuin taistelun ääniä.

Ohjelmassa saaren musiikki tulee tutkituksi traditionaalisista sävelistä poppiin ja moderneihin vetoihin asti. Monipuolinen musiikkipaketti antaa eväät syventyä alueen musiikkiin tarkemmin.

Musiikista ja väliturinoista vastaa Salla Hongisto.

Säekehä

Teppo Paulaston Ajomies

keskiviikkona 16.5. klo 18.05

Uunituoreella Ajomies-kokoelmallaan tamperelainen Teppo Paulasto runoilee ajankohtaisista aiheista, kuten Euroopan kasaantuvista ongelmista ja länsimaisen kulttuurin väsähtämisestä. Paulasto kertoo Säekehässä kokoelmansa synnystä ja kirjoittajahistoriastaan, jonka eri vaiheet näkyvät esikoiskokoelmille tyypilliseen tapaan Ajomiehessä.

Nukkavieruna ympäristönä Paulaston runoille on usein Tampere tai Nokia. Hän kertoo halunneensa kuvata karaokekapakoiden ja elämän nurjan puolen elämää, koska hänestä myös ne, joille ei ole elämässä käynyt kovin hyvin, ansaitsevat tulla kuulluiksi.

Analyyseja ja kielipelejä pakenevan, myös populaarikulttuurista ammentavan runousoppinsa Paulasto lyö pöytään ohjelman aloittavassa Muusien seppelöimä -runossaan. Ohjelmassa kuullaan myös muita Ajomies-kokoelman runoja.

Ohjelman toimittaa Teemu Jokilaakso.

 

Soittimista säveliin

Soitinesittelyssä saksofoni

perjantaina 18.5. klo 12.30

Musiikkiohjelma Soittimista säveliin esittelee tällä kertaa saksofonin.

Saksofonista monelle tulee mieleen ennemminkin jazz tai pop kuin klassinen musiikki, mutta sille on sävelletty myös klassista musiikkia etenkin 1900-luvulta lähtien.

Belgialainen Adolph Sax keksi saksofonin 1840-luvulla. Saksofoni on siis verrattaen uusi soitin. Saksofonista on sanottu, ettei siinä ole yhtään teknistä ominaisuutta, jota ei olisi jo ollut jossain muussa soittimessa. Saksofoni on siis yhdistelmä eri soittimia. Minkä takia se kannatti kuitenkin kehittää? Siihen vastausta etsitään kuuntelemalla saksofonin sointia solistina, orkesterissa ja kvartetissa.

Saksofoniperheen yleisimmät soittimet ovat soprano-, alto-, tenori- ja bartionisaksofonit. Lisa Simpson muuten soittaa niistä matalaäänisintä, eli baritonia.

Anna Eveliina Hännisen haastateltavana ohjelmassa on Joonatan Rautiola, joka esiintyy solistina ja eri kokoonpanoissa Suomessa ja maailmalla.

Bravo!

Kiinnostavia uutuuslevyjä

lauantaina 19.5. klo 12.05

"Kaivos – vihdoinkin!"

Näin hihkaisi kriitikko Liisamaija Hautsalo kritiikkinsä otsikossa, kun Tampere Filharmonia Hannu Linnun johdolla otti ohjelmistoonsa Einojuhani Rautavaaran nuoruudenoopperan Kaivoksen vuodelta 1962. Ja sulkia on asettaminen myös Ondine-levy-yhtiön hattuun esityksen levyttämisestä.

Rautavaaran musiikkia esitetään, arvostetaan ja arvostellaan kiittävin adjektiivein maailmanlaajuisesti. Tämä hänen musiikillisesti väkevä, yhteiskunnallisesti kantaaottava ekspressionistinen nuoruudentyönsä joutui poliittisen arkaluonteisuutensa vuoksi odottamaan esitystään yli puoli vuosisataa. "Rautavaaran Kaivos on Tampere Filharmonian kauden ja Suomen musiikkielämän suuri tapaus", kirjoitti Hannu Lintu ensi-illan tuoksinassa. Niin se olikin.

"On varmasti totta, että taideteos on ennalta arvaamaton ja luo omat lakinsa, mutta en ymmärtänyt, että sama koskee myös sen esityskohtaloita", Rautavaara tuskaili. "Kaivos on ehkä paras kirjoittamani ja säveltämäni ooppera, varsinainen jännitysnäytelmä, jonka aihe – ihminen määrittelee itsensä valinnoillaan – on yhä ja aina ajankohtainen", hän pohdiskelee. Se on kipeän totta – ikävä kyllä. Nytkin.

Janne Mertanen on melko vastaansanomattomasti Suomen etevin Chopin-pianisti. Lyyrinen kaunosielu, jonka tulkinnoissa kimmeltää ja säkenöi Chopinin musiikin kauneus, salaperäinen sensuelli romanttisuus ja tihkuva eroottisuus. Yhtä hyvin hän kumartaa kansantanssien ja laulujen pariin.

"Hatut päästä, herrasmiehet – nero!" kirjoitti Robert Schumann kuultuaan Chopinin La ci la mano -muunnelmat vuonna 1831. Siis hattu kouraan ja musiikin lumoon Alban Grand Chopin -levyn myötä! Orkesterina tällä levyllä on Turku Philharmonic Orchestra Jani Telarannan johtamana.

Kiinnostavia uutuuslevyjä esittelee ja arvioi Siskotuulikki Toijonen.

Julkaise syötteitä