Radio Moreeni

Radio Moreeni on osa Tamperetta - yhtä luonnollisesti ja varmasti kuin Pispalan harju tai Näsinneula. Moreeni on osa paikallista kulttuurielämää, yliopistoa ja tamperelaisten arkea.

Moreenin aalloilla saavat äänensä kuuluville niin merkkihenkilöt, julkkikset kuin tavalliset tamperelaisetkin. Me teemme ohjelmia, joita muut paikallisradiot eivät lähetysvirta-aikana pysty tarjoamaan. Radiomme ääreen voi rauhoittua kuuntelemaan klassista musiikkia tai huolellisesti toimitettua puheohjelmaa.

Moreenin runsaat ohjelmapäivät jakautuvat selkeisiin teemoihin. Maanantai-illat ovat nuorison omaa ohjelma-aikaa, tiistait kuuluvat tieteelle, keskiviikot muun muassa kansainvälisille ohjelmille ja torstait kulttuurille. Perjantaisin siirrymme jazzin, bluesin ja maailmanmusiikin kautta viikonlopun viettoon nuorten toimittajien parissa.

Lauantait ja sunnuntait ovat erinomaista radion kuunteluaikaa. Silloin lähetämme menneen viikon parhaat palat uusintoina. Myös järjestöjen ohjelmat kuulet Moreenin viikonlopussa. Ja mikäpä onkaan sunnuntai-iltapäivänä rentouttavampaa kuin kuunnella sivistävää luentoa tai hyvää musiikkiohjelmaa - kaikessa rauhassa.

Mikään aihe ei ole Moreenille vieras tai vähäpätöinen. Moreeni kertoo yliopiston tutkimuksesta selkein, ymmärrettävin sanoin ja elää kuulijoitten arjessa mukana. Puhumalla voi myös vaikuttaa.

Moreeni viihdyttää kuulijoitaan niin uutuuslevyillä kuin vanhoilla klassikoilla. Soittolistoja ei Moreenissa tunneta, joten kanavaltamme voit kuunnella musiikkia, jota kenties muualla ei kuule. Moreenista kuulet myös tarinat musiikin takaa. Musiikkitoimittajamme kertovat taustat ja tarinat, joista musiikki on syntynyt tai synnyttänyt.

Klassista Moreenista >