13.5.2012

Sunnuntaiaamu ja Moreenin tyhjä, huoleton toimitus. Ulkona alkaa olla jo niin valoisaa, että sisällekin tulee auringon herkkä valo sälekaihtimien takaa. Kesä on jo ovella! Yritän etsiä naposteltavaa: jos vaikka ihmeen kaupalla Moreenin herkkupeput eivät olisi napostelleet kaikkia itävaltalaisia tuliaisiksi saatuja keksejä, vaan tänne olisi jäänyt pari unohdettua keksinmurusta.

Keksimurusenetsintäseikkailu päättyy hyvin huonosti, sillä ainoa, mitä löydän, on kaapimisjämät Mari-Helmin synttärisuklaakakun vuoasta, ja nekin kaapimisjämät ovat jo niin kovia, ettei edes kielenkärjellä niitä saa irti. Päädyn siis ottamaan vain tipan vettä ja yrittän selvitä.

Toimitukseen tulee liikettä. Sunnuntaivuorolainen astelee sisään ja laittaa valot päälle. Menen aivan sekaisin ja pyrähdän nopeasti piiloon. Vielä en halua paljastua. Odotan sopivaa hetkeä. Sunnuntaivuorolainen keittää kahvit ja toivon totisesti, että tällä olisi jotain sapuskaa mukana, sillä nälkä alkaa olla polttava. Hän juo kahvit ja mutisee itsekseen. Mietin, että mikä ihme tuota vaivaa, kun mutisee nyt tuolla lailla itsekseen. Hän nostelee ohjelmia ja puhuu Radiofestivaalien nauhoituksista. Minä todellakin toivon, että tämä sunnuntaivuorolaistampio ei ole hukannut niitä nauhoja. ”Täällähän nämä ovat, hitsi sitä pitää olla hajamielinen” sunnuntaivuorolaisneitokainen toteaa, ja minä rauhoitun.

Käperryn omaan pikku piilopaikkaani, ja kaikki ajatukseni leijailevat ruuan ympärillä. Olisipa jo kunnon kesä! Saisi grilliherkkuja: a-luokan makkaraa suoraan grillistä, maissitankoja, herkkusieniä, vartaita…

Kesä tuo kaikki parhaat maut esiin, niin ruuasta kuin ihmisistäkin. Vaikka en aina pidä ihmisistä, etenkään silloin kun ne ovat minulle vihaisia, en silti inhoa niitä. Ilman minua ihmisillä olisi varmasti huikean tylsä elämä! Muistan kerrankin yhden tapauksen täällä Radio Moreenissa. Hengailin rauhassa ja lueskelin yhdessä moreenilaisten kanssa päivän uutisia, ja en tajunnut ollenkaan, etten ollut piilossa. Koko lössi sekosi ja he alkoivat jahdata minua (tai oikeastaan he jahtasivat tosiaan) ja vääntelehtivät käsiään ja vartaloitaan kuin Michael Jacksonit.  Loppupeleissä moreenilaiset luovuttivat jahtausleikin ja naureskellen jatkoivat omia töitään reppareiden, lähetysten ja uutisten parissa.

Äitienpäiväsunnuntain vuorolainen näyttäisi kirjoittavan tekstiviestiä äidilleen. Äidit ovat kyllä mahtavia. Oma äitini on kyllä valitettavasti jo lentänyt pois tästä maailmasta, mutta muistelen häntä lämmöllä. Äitiä pitäisi aina muistaa, edes sillä viikoittaisella turhakepuhelulla, jossa ei mitään asiaa edes puhuttaisi. Turhakepuhelu kuitenkin lämmittää molempien mieltä: äiti on innoissaan kuullessaan lapsensa äänen ja lapsi naureskelee äitinsä höperyydelle.

Vuorolainen alkaa laittaa kamoja pussiin, ja minä kunnon kärppänä huomaan, että kyseiseltä kaverilta on jäänyt pari murusta pöydälle: luojalle kiitos niistä! Hän tarkastaa vielä että kaikki on kunnossa, niin että Moreenin toimituksen pystyy jättämään ypöyksin. Minä jo liihottelen kohti murusia ja arvaamatta päästän hassun äänen: ”puruhssuuuryrpöörr!”. Henna kääntyy katsomaan ja jännittyy. Hän katselee ympärilleen mutta ei huomaa minua. Hän pudistelee ihmetellen päätään ja sulkee toimituksen oven. Minä otan pienen nokareen murusesta ja alan iloista pörräämään. Mikä voisi olla parempaa kuin olla kärpäsenä Moreenin katossa ja aina joskus nauttia pienistä unohdetuista herkkupaloista

Pörräävää kesänodotusta!

Henna Peltoniemi, Radio Moreenin toimitusharjoittelija

6.5.2012

Minulle tuli kylään pari hyvää ystävää Espoosta.

Olen itse muuttanut aikoinaan Espoosta Tampereelle opiskelujen perässä, ja pikkuhiljaa olen tajunnut kuinka mukava paikka tämä onkaan. Viikonloppuna siis esittelin Tampereen hienouksia ystävilleni. Budjettimme ei ollut kummoinen ja sääkin oli aika sateinen, joten alkuun hieman huoletti mitä keksisimme tehdä. Huoli oli kuitenkin turhaa sillä huomasimme, että Tampereella riittää mukavaa puuhaa ihan sisätiloissakin. Perjantain viihdyimme jääkiekon parissa, mutta lauantaina teimme pienen sightseeing-kiertueen.

Aloitimme Pyynikin näkötornilta jossa kiipesimme ensin torniin katselemaan maisemia. Sää oli sen verran utuinen, että kaupunkia ei näkynyt, mutta pääsimme tarkkailemaan säätilaa, kun sumu nousi  pyhäjärveltä ja liikkui aavemaisesti kohti Tamperetta.  Alhaalla nautimme kahvit ja asiaankuuluvat vegemunkit.  Pyynikin jälkeen pyörähdimme Tammelan torilla, jonka jälkeen menimme katsomaan Tampereen Tuomiokirkkoa.  Arkena ei tule niin kiinnitettyä huomiota kotikaupunkinsa hienouksiin, mutta nyt kun katselimme Tuomiokirkkoa  yhdessä vieraideni kanssa, niin on kyllä myönnettävä, että on se aika vaikuttava rakennus. 

Tuomiokirkolta suuntasimme tutustumaan Tallipihan putiikkeihin. Tallipihalla kävimme läpi kaikki ihanat käsityöpuodit, joissa ihastelimme mm. kauniita taottuja kynttilänjalkoja ja lasikoruja. Mukaan tarttui hieman suklaata suklaapuodista. Nautimmekin ne kahvikupposen kera tallipihan idyllisessä kahvilassa.  Pääkaupunkiseudun moderneihin ketjukahviloihin verrattuna Tampereella on monia ihania kahviloita. 

Tallipihalta kävelimme Finlaysonin palatsin kautta Siperiaan ja Työväenmuseo Werstaalle, jossa museokäynnistä ei rahasteta mitään. Museon isot höyrykoneet Marie ja Helene olivat vaikuttavia. Lisäksi luonnonsuojelun historiaa ja (epä)normaaliutta käsittelevät näyttelyt herättivät ajatuksia.  Alueella näimme myös paljon erikoisesti pukeutuneita sarjakuvan ystäviä, sillä Tampere Kuplii-sarjakuvafestivaali oli koonnut Siperiaan vaikka millaisia otuksia. Werstaan jälkeen kävimme Plevnan panimoravintolassa, jossa vieraat pääsivät testaamaan tamperelaista panimoalan osaamista.

Monissa kunnissa opiskelijat ja työttömät kärsivät niin kutsutusta henkisestä köyhyydestä, kun ei ole varaa tehdä juttuja tai kokea elämyksiä. Täällä on kuitenkin paljon mahdollisuuksia nauttia kulttuurista, maisemista ja tapahtumista ilman rahanmenoa. Tänäkin viikonloppuna oli ja on muun muassa  sarjakuvafestivaalit, kuvasuunnistus, kolmet markkinat ja naurupäiväohjelmaa.  Tämä meidän  sightseeing-kiertue kustansi  yhdet munkkikahvit, toisen kupin kahvia sekä hieman tummaa suklaata ja yhden paikallisen oluttuopin verran.  Eli ei paljon leffalippua kalliimmaksi tullut ja koko päiväksi riitti koettavaa ja nähtävää.

Kesää kohti mentäessä mahdollisuudet vaan lisääntyvät. Aina voi pakata eväät ja lähteä piknikille vaikka Sorsapuistoon tai arboretumiin. Ystäviä voi nähdä myös lenkkeilyn merkeissä Pyynikillä tai Kaupissa.  Lenkkeilyn päätteeksi voi vaikka mennä uimaan tai nauttia torikahvit.  Retkeilystä kiinnostuneille on tarjolla Birgitan polku Lempäälässä tai isommat luonnonpuistot Seitseminen ja Helvetinjärvi, joissa on myös laavuja ja kotia yöpymistä varten.  Sadepäivänä voi suunnata Werstaalle tutustumaan työväen historiaan tai tutustua Tampereen hienoihin kirkkoihin.  Ja erilaisia kulttuuritapahtumia on melkein joka viikonloppuna. 

On ollut ilo tutustua Tampereeseen.

Lotta Loikkanen, Radio Moreenin toimitusharjoittelija

1.4.2012

Tänään on aprillipäivä ja mieleni tekisi kehittää oikein hyvä jäynä. Pieni jekuttaminen ja keppostelu piristää kummasti elämää.

Muistan kun olin aikanaan rippileirin isosena, niin keksimme jekkuja koko ajan. Yhtenä aamuna hiippailin hakemaan kenkiä riparilaisten majoitustilojen eteisestä. Hilasin kasan kenkiä keskellä leirialuetta seisovaan lipputankoon. Kun riparilaiset sitten etsivät kenkiään ja kävivät kyselemässä niitä minulta, niin olin autuaan tietämätön asiasta. Oli eri hauskaa, kun kengät oli hyvin keskeisellä paikalla ja kukaan ei niitä huomannut. Usein myös päivystimme kulman takana vesiämpärin kanssa ja kastelimme toisiamme. Ja hauskaa oli.

Näin aikuisiällä keppostelu on jäänyt hieman vähemmälle, mutta välillä sisäinen pikkulapsi vaatii viihdykettä. Onneksi on tällainen virallinen jekutuspäivä.

Jotkut ovat tajunneet myös jekuttamisen markkina-arvon, kuten esimerkiksi Jackassit  ja Duudsonit. Kamerakännyköiden ja netin myötä jekut voi hyvin myös kuvata ja laittaa näkyville, joista nettivideoita esittelevät ohjelmat ne sitten bongaavat.  Joskus jekut menevät pieleen ja silloinkin on hauskaa.

Muistan videon, jossa nuori mies päätti säikäyttää äitinsä esittämällä murtomiestä. Äidistä kuoriutuikin varsinainen supermamma, sillä hän hyökkäsi raivoisasti murtautujan kimppuun. Onneksi pojan onnistui riisua naamio ennen kuin äiti sai aikaan pahempaa jälkeä. Jekuttamiseen liittyy siis myös riskejä.

Helpointa on tehdä jäynä ihmiselle, jonka tuntee hyvin ja jonka tietää osaavan suhtautua asiaan huumorilla. Jos jekku ei mene läpi tai jää kiinni suunnittelusta, niin pisteet menee jekutettavalle. Jekuttamisen lisäksi on hyvä muistaa myös anti-jekut eli pienet iloiset yllätykset joilla voi piristää omaa ja muiden elämää. Innoitusta voi hakea muun muassa Amélie-elokuvasta.

Mutta nyt pitäisi siis kehitellä hyvä pila.

Kiusaisinko äitiäni vai poikaystävääni vai kenties molempia? Mieheni on toivoton lottovoitto-haaveilija, mutta olisi ehkä liian ilmiselvää väittää voittaneensa lotossa. Hän on myös innokas kuntoilija ja proteiinin suurkuluttaja. Jos tekaisisin tutkimuksen, joka osoittaa liiallisen proteiininsyönnin yhteyden eturauhasvaivoihin? 

Äitini taas on Ruotsi-fani... jos vaikka soittaisin ja kertoisin, että STT:lle on juuri tullut tiedote Ruotsin hovista, jossa kerrotaan Victorian ja Danielin eroavan? Tai että taitoluistelun esitysoikeudet on siirretty maksullisille kanaville?  

Lotta Loikkanen, Radio Moreenin toimitusharjoittelija

26.2.2012

Minulla on tässä pieni paasto meneillään.

Kyse ei ole uskonnollisesta vakaumuksesta tai aikaisesta bikinikauden starttaamisesta.  Kyse on nimittäin seuraavana viikonloppuna pidettävistä Naisten SM-nyrkkeilyistä ja omaan painosarjaan sujahtamisesta.

Paastoaminen on herättänyt ajatuksia ruuasta ja kulttuuristamme. Nykyäänhän meidän ei tarvitse nähdä liiemmälti vaivaa ruuan hankkimiseksi länsimaissa. Myös työ on keventynyt siinä määrin, että lihakset pääsevät helposti löystymään.

Tällaisessa kulttuurissa meitä vaanivat erilaiset ravinnon laatuun ja liikunnan puutteeseen liittyvät ongelmat ja sairaudet. Kun emme enää elä yhteiskunnassa, jossa syödään vain sitä, mikä on kiinni juostu tai itse kasvatettu ja valmistettu, on suhde ruokaan muuttunut kinkkisemmäksi. Yltäkylläisyyden ympäröimänä saattaa unohtua terveysnäkökohdat tai kohtuus. Tai sitten ruuan terveellisyydestä tai oman kehon muokkaamisesta ihanteiden mukaiseksi tehdään elämän sisältö.

Myös erilaiset trendit viuhahtelevat ruokakulttuurissa. Huhutaan, että peruna olisi pääsemässä pannasta ja karppausvillitys laantumassa. Mutta jotain tulee todennäköisesti tilalle.

Ruoka on vallannut myös median. Televisiota katsellessa sama kokki saattaa tehdä ruokaa useammallakin kanavalla yhtä aikaa. Puhumattakaan iltapäivälehtien aloittamasta karppaussodasta, josta siis uutisoidaan enemmän kuin oikeista sodista. Ja koska kaikki eivät tiedä miten ruokaa optimaalisesti käyttäisivät tai liikuntaa harrastaisivat on syntynyt kokonainen ammattikunta erilaisia ravinto-, urheilu-, ja elämänhallintavalmentajia.

En tiedä, mitä isoisoisoäitini sanoisi heinäpellolla riehuessaan nykymenosta, mutta jollain tavalla yksinkertainen elämä tuntuisi tällaisen keskellä... no yksinkertaiselta. 

Lotta Loikkanen, Radio Moreenin toimitusharjoittelija

19.2.2012

Mitä mainiointa helmikuun yhdeksättätoista täältä Moreenista! Viime näkemästä – tai oikeastaan lukemasta – onkin kulunut pieni tovi, joten tässä tulee jälleen tuutin täydeltä luettavaa. Tässä eletään jo helmikuun loppupuoliskoa ja kevät tulee kovaa kyytiä. Uskokaa pois, kyllä se tulee. Siispä tämänkertaisessa postauksessani kerronkin mielipiteitäni yhdestä tämän kevään kovimmasta levyuutuudesta.

Lemiltä kotoisin oleva metalliyhtye Stam1na nimittäin julkaisi 8. helmikuuta viidennen pitkäsoittonsa, jonka nimeksi tuli aiemmin ehdotetun Tekohampaiden sijaan Nocebo. Jo 15 vuotta räiskinyt Stam1na ei jätä kuulijaa tälläkään kertaa kylmäksi. Stam1nan edellinen albumi Viimeinen Atlantis (2010) tykitti niin painavaa sanaa ympäristökatastrofeista, maailman rappeutumisesta ja ihmisen tuhoutumisesta, että sille teemalevylle yhtye ei lähtenyt tekemään jatko-osaa – ainakaan vielä.

Stam1na päätti ottaa askeleen eteenpäin – kohti lumelääkkeiden ilkeää sisarpuolta ”noseboa”. Sana tulee latinasta (nocebo) ja kääntyy sanapariksi ”minä vahingoitan”. Vaikut kyllä irtoavat korvista heti levyn ensimmäisen kappaleen, Pirunpaskan, pärähtäessä käyntiin. Avausraidan jälkeen luvassa on erittäin paahtava ja ”stam1namainen” laulu nimeltä Valtiaan uudet vaateet, joka jatkaa edellisten täsmähittien, kuten Kadonneiden kolmen sanan ja Lääkkeen, kertosäeperinnettä. Tästä eteenpäin albumi jatkaa tasaisen tappavalla tahdilla ja kuulijalle suodaan ensimmäinen levähdyshetki vasta kuudennen kappaleen, Rabiesin, kohdalla.

Jos edellinen Viimeinen Atlantis –albumi leimasi Stam1nan vihreän metallin sanansaattajaksi, niin tällä levyllä huomiota saavat leikittelevät ja jopa ronskit sanoitukset. Lyriikkapuoli on Stam1nalla yleisesti ottaen muutenkin kaikkea muuta kuin rakkauden ja kuoleman romantisointia. Nocebon erikoisimpana vetona voidaan pitää Nomad-kappaletta, jossa suomen kieli väistyy englannin tieltä. Tämä lienee albumin tuottaneen yhdysvaltalaisen Joe Barresin juonittelua ulkomaita ajatellen, mutta omasta mielestäni kappale ei istu kokonaisuuteen. Ainakaan kovin hyvin. Ainakaan vielä.

Niinpä niin. Stam1nan edellisten levyjen tapaan myöskään Nocebon sisäistäminen ja punaisen langan löytäminen ei käy yhtä helposti kuin heinänteko lemiläisiltä. Yksittäisiä ymmärtämisen hetkiä voi sieltä täältä löytää, mutta kokonaisuuden hahmottaminen vaatii yksinkertaisesti vain aikaa. Kaiken kaikkiaan Nocebo on taattua laatua Lemin lehmipojilta.

Ari-Matias Angeria, Radio Moreenin siviilipalvelusmies

30.1.2012

Varusmiespalvelus on uudistumassa. Etenkin varusmiespalvelusajan lyhentämisestä on ollut puhetta viime aikoina. Syyskuussa 2010 asevelvollisuutta pohtinut työryhmä esitti puolustusministeriölle palveluksen lyhentämistä neljään kuukauteen, mutta radikaali ehdotus ei ilmeisesti saanut sen enempää tuulta siipien alle. Viime joulukuussa puolestaan valmistui pääesikunnan esitys varusmiespalvelusajan lyhentämisestä 15 päivällä, jota puolustusministeriö parhaillaan kierrättää lausuntokierroksella. Lyhentämistä on perusteltu muun muassa eri saapumiserien välissä tapahtuvan vaihdon toimivuuden parantamisella ja noin kuusi miljoonaa euroa tuovilla säästöillä.

Armeija-ajan lyhentäminen puhuttaa myös tasavallan presidenttiä Tarja Halosta, joka kannattaa asepalveluksen lyhentämistä. Samaan hengenvetoon presidentti Halonen totesi, että siviilipalvelusmiehiä on koulutettava nykyistä vaativammin.

Siviilipalvelus kaipaisi myös uudistamista. Viimeisin päivitys siviilipalvelukseen tehtiin vuonna 2008, jolloin palveluksen kesto lyhennettiin 395 vuorokaudesta 362 vuorokauteen. Tämän myötä siviilipalvelus on kestoltaan yhtä pitkä kuin varusmiespalvelus pisimmillään. Omasta mielestäni siviilipalveluksen aloittava neljän viikon mittainen koulutusjakso Lapinjärvellä on järkevä kokonaisuus, jonka myötä velvolliselle tulevat selväksi käytännön asiat ja asennoituminen työjaksoa kohtaan voi alkaa. Palveluspaikkoja tulisi mielestäni lisätä enemmän myös virastojen ja laitosten ulkopuolelle.

Sivarin lyhentämistä puoleen vuoteen on kuitenkin vaadittu jo pidemmän aikaa, ja muun muassa Amnesty International pitää vuoden mittaista siviilipalvelusta rangaistuksenluontoisena. Itse näin sivarina olen sitä mieltä – uskokaa tai älkää –, että siviilipalvelusta ei kannattaisi totaalisesti lyhentää kuuteen tai yhdeksään kuukauteen, vaan palveluksen kesto määräytyisi palveluspaikasta, työtehtävästä ja miksei myös siviilipalvelusmiehen aktiivisuudesta.

Näin tammikuun taittuessa helmikuuksi tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun aloitin siviilipalvelusmiehen tehtävät täällä Moreenissa. Kuuden kuukauden aikana onkin ehtinyt tapahtua valtavaa kehitystä; kaikenlaiseen työskentelyyn on tullut varmuutta, mikä myös näkyy ja kuuluu tekemisissäni – toivon mukaan myös muidenkin kuin allekirjoittaneen mielestä. Vaikka minulla olisi mahdollisuus valita kuuden, yhdeksän tai kahdentoista kuukauden palvelusajan väliltä, kallistuisin vaihtoehdoista jälkimmäisimpään; matkahan on vasta puolivälin krouvissa.

P.S. Radio Moreeni saavutti maagisen 200:n tykkääjän rajan Facebookissa. Toimitus kiittää ja kumartaa kaikkia peukkunsa nostaneita!

Ari-Matias Angeria, Radio Moreenin siviilipalvelusmies

18.12.2011

Tämä on tunnustus.

Postiluukustani kolahti neljän kuukauden ajan joka torstai eräs keltaisena hohtava riemunkirjava lehti. Joka torstai se mätkähti tyytyväisenä lattialle odottamaan lukijaansa. Kaikki hyvä (tai tässä tapauksessa paha) loppuu aikanaan. Niin päättyi myös minun 7päivää-tilaukseni.

Seuraavaksi haluaisin pitää pienen puolustuspuheenvuoron. Koska nyt kovasti vaikuttaa siltä, että 7päivää-lehden lukeminen on yhtä toivottua kuin Antti Tuiskun joulualbumin tunnelmointi, haluan ilmaista motiivini tähän sangen julkeaan tekoon.

Ensinnäkin koen, että minulla on oikeus saada lukea esimerkiksi jonkun telekommunikaatioon erikoistuneen päättäjän tempauksista ja tekstarisormen kyltymättömästä syyhyämisestä. Minä olen kansaa ja kansalla on oikeus tietää. Ihan hyväksyttävä syy, eikö vain?

Toiseksi median seuraajana ja sen sisällön tuottajana haluan olla ajan tasalla myös median viihteellisestä puolesta. Viihteelläkin on vaikutuksensa.

Kolmanneksi: tarvitsen kevyttä lukemista ruokapöytään ja vessaan.

Kun tuo kammottava syntinen tilaus loppui, tulen säästymään jatkossa asia- ja kirjoitusvirheiltä enkä saa ainakaan ensimmäisten joukossa tietää, kenelle ministeri meilasi tuhmia tai kuka rietasteli eduskunnan pikkujouluristeilyllä. Sattuu.

Avatkaa ihan rohkeasti Seiska marketin lehtihyllyjen välissä. Siinä on valta ja viihde samassa paketissa.

Anna-Katariina Maksimoff, Radio Moreenin toimitusharjoittelija

4.12.2011

Jääkiekon SM-liigassa koettiin historiallisia hetkiä viime helmikuussa, kun Helsingin paikallisseurat, Jokerit ja HIFK, kohtasivat Helsingin olympiastadionilla Talviklassikoksi nimetyssä ulkoilmaottelussa. Viimeksi olympiastadionilla pelattiin lätkää 70 vuotta sitten välirauhan aikaan, joten viime kerrasta oli jo aikaa. Kyseessä oli melkoista kiekkoherkkua kansalle, ja ottelu keräsikin peräti 36 644 kiekkoystävää paikan päälle olympiastadionille, jolla rikottiin Pohjoismaiden ennätys jääkiekko-ottelun yleisömäärässä.

Talviklassikon – kuten itse lajinkin – idea on lähtöisin Pohjois-Amerikasta. NHL:ssä Winter Classic -ulkoilmaotteluita on järjestetty uudenvuodenpäivinä vuodesta 2008 lähtien. Ulkoilmaotteluissa mennään ajassa taaksepäin siihen aikaan, kun sisäsiisteistä jäähalleista ei ollut tietoakaan ja varusteiden alle piti ahdata ylimääräisiä vaatekerroksia. Talvisissa olosuhteissa järjestettävät ottelut ovat mitä herkullisimpia sekä katsojien että ottelevien joukkueidenkin kannalta. Lämpöisten jäähallien sijaan joukkueet hyppäävätkin raittiiseen ulkoilmaan. Ja mikä jännittävintä, sääolosuhteet voivat vaihdella kauniista talvisesta auringonpaisteesta rankkasateeksi, kuten rapakon toisella puolen kävi viime uudenvuodenpäivänä. Vaikka kaukalon jää muuttui sohjoiseksi ja ottelun aloittaminen myöhästyi aina vain enemmän, ottelua ei peruttu. Kun ottelu saatiin lopulta käyntiin – vaikkakin peräti seitsemän tuntia suunniteltua myöhässä –, tämä ulkoilmaottelu oli mielestäni koko kauden 2010–2011 paras ottelu ja ehdoton kohokohta pitkääkin pidemmän runkosarjan keskellä.

Suomalainen Talviklassikko saa jatkoa viimevuotiselle ottelulle – samoilla joukkueilla, samassa paikassa ja jopa päivää vaille samaan aikaan. Milloin ulkoilmaottelua sitten päästäisiin nauttimaan täällä Tampereella? Onhan tämä kaupunki kuitenkin Suomen jääkiekon synnyinpaikka, ja jääkiekkokulttuuri elää ja voi täällä hyvin. Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan Ratinan stadioniin olisi mahdollista saada yli 20 000 katsojaa. Stadion olisi mitä mainioin paikka Ilveksen ja Tapparan paikalliskamppailulle, ja liput saataisiin varmasti myytyä piippuhyllyä myöten loppuun. Tapahtumasta saisi helposti järjestettyä lämminhenkisen, koko perheen urheilutapahtuman, jonka yhteydessä voisi olla muutakin oheistoimintaa ja itse paikallisottelun lisäksi pelattaisiin hyväntekeväisyysottelu, jossa eläkkeelle jääneet tamperelaiset legendat kohtaisivat nykyiset tähdet.

Tampereen Talviklassikko taitaa tältä erää kuitenkin jäädä vain tulevaisuuden haaveeksi. Ilveksellä ja Tapparalla molemmilla on tällä hetkellä sen verran vähissä varat, ettei ulkopelejä taideta nähdä lähitulevaisuudessa. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: Ilveksen toimitusjohtaja Ville Raunio tiedotti vastikään seuran nettisivuilla, että joukkue järjestää Koulukadun ulkokentällä yleisölle avoimet harjoitukset. Naisten SM-sarjan Ilves vetää kuitenkin pidemmän korren, sillä naisten Ilves pelaa Bluesia vastaan Koulukadun jäällä tammikuun loppupuolella. Joulunodotuksen jälkeen onkin uutta odotettavaa. Hienoa, naiset!

Ari-Matias Angeria, Radio Moreenin siviilipalvelusmies

20.11.2011

Tervehdys täältä Radio Moreenista!

Olen ollut pian neljä kuukautta Radio Moreenin siviilipalvelusmiehenä ja kerron tässä kirjoituksessani, mitä kaikkea on tullut nähtyä ja koettua, kun kolmasosa palveluksesta alkaa olla takana.

Heti alusta alkaen minulle tuli selväksi, että sivarivuodestani tulee kaikkea muuta kuin pitkästyttävä, tylsä ja turha. Radiotyöhön minut perehdytti Moreenin edellinen sivari, Juho, joka olikin paras mahdollinen henkilö kertomaan, mitä kaikkea sivarin toimenkuvaan kuuluu Moreenissa. Haastattelukeikkojen ja juontovuorojen ohella vastuullani ovat muun muassa nettisivujen ylläpitäminen, podcastien lisääminen nettisivuille sekä yhteiskuntatutkimuksen instituutin eli YTI-luentojen taltioiminen. Näiden ohella autan myös muita harjoittelijoita ja avustajia ohjelmien tekemisessä sekä kehittelen ohjelmille logoja nettisivuja varten. Ei yhtään huonompi tapa palvella isänmaata, vai mitä?

Radiourani Moreenissa jatkuu siis vielä seitsemisen kuukautta aina tuonne juhannuksen tienoille saakka, joten enköhän keksi ennen sitä jotain ”oikeaakin” kirjoitettavaa tänne. Siihen asti toivotan kylmiä kelejä ja loputonta lumisadetta teille kaikille!

Ari-Matias Angeria, Radio Moreenin siviilipalvelusmies

13.11.2011

En ole koskaan tuntenut itseäni isänmaan suureksi sanansaattajaksi tai puhkunut patrioottisuutta. Historiaan olen silti perehtynyt ja nauttinut suuresti Suomen historian tutkimisesta. Sen vuoksi sydämessäni läikähti, kun satuin näkemään Canal+ -kanavaa puffaafan mainoksen.

Tv:ssä pyörivä videopätkä mainostaa Canalin urheilulähetyksiä. Mainoksessa Antero Mertaranta kumppaneineen lähtee sotaan. Spotti sitoo isänmaallisen koskettavasti kansallistunteen sodasta toiseen suomalaisia liikuttavaan ja yhdistävään teemaan – jääkiekkoon (ja siihen käsittämättömän ärsyttävään “taivas varjele” -renkutukseen). Itse asiassa Mertarannan synnyttämän sloganin käyttö mainoksessa sotkee asiaan vielä ylemmän tahonkin, kun Taivaalta niin kovasti toivotaan varjelusta.

Missä menee uskonnon, historian ja mainosmedian raja? Milloin on kohtuutonta hyödyntää yleisesti ikään kuin pyhiksi luokiteltuja aiheita mainoksiin? Kyse on lähinnä omasta häveliäisyydestä; missä oma raja menee niin mainoksen tekijällä kuin katsojallakin.

Alpo Suhonen kertoo Iltasanomissa mainoksen olevan “täyttä potaskaa” ja loukkaavan veteraaneja. Täyttä potaskaa mainos ei ole, mutta jotakin pyhää siinä rikotaan. Ei Michael Jacksoninkaan originaalissa keikkakoltussa saisi lähteä lavalle lanteita ketkuttamaan kuka tahansa juippi tai edes superstara.

Ainakin mainos on saavuttanut tavoitteensa. Se ärsyttää, kiukuttaa, koskettaa, surettaa ja viihdyttää eli jää mieleen. Ihan vain ärsyyntyneenä voi sitten mennä tilaamaan Canal+ -kanavapaketin, koska jääkiekko on arkisista nationalismin purkauksista kaunein. Vaihtoehtona tietysti on se, että Canalista ei halua kuulla enää ikinä mitään, mutta se tosin on hyvin epätodennäköistä. Mainos vaikuttaa myös alitajuisesti. Johonkin aivolohkoon se saa kuitenkin kytemään ajatuksen “hei tää oli sittenkin ihan hyvä juttu”.

Luulen, että Suhosen värittämät uhkakuvat veteraanipoppoon vihaan yhdistettynä ovat jokseenkin aiheettomia. Veteraanit tuskin suutahtavat pienestä minuuteissa mitattavasta spottipätkästä. Sodassa, kun oli vähän isompiakin asioita murehdittavana kuin Mertsi, Canal+ ja kuluneet hokemat.

Anna-Katariina Maksimoff, Radio Moreenin toimitusharjoittelija